Tulet töistä kotiin, avaat ulko-oven ja vastassa on kaaos. Ovella on reppuja, kenkiä ja takkeja sikinsokin. Kävelet sisään niitä keräillen tai väistellen. Vastassa on teinin suljettu ovi, jonka takaa löytyy yllätys yllätys, joko yksi tai useampi nuori pelaamassa boksilla. Kysymykseen, onko läksyt tehtynä, saat vastaukseksi monitulkintaisia murahduksia. Kun ruoka on laitettu ja porukka on syönyt, yrität kannustaa teinejä ulos liikkumaan. Vastauksena on kohta, sama vastaus tulee myös puolen tunnin päästä.
Tilanne voi olla myös tällainen: Tulet kotiin, laitat pikavauhtia ruokaa, syötät porukan. Samalla kun itse syöt, varmistelet harrastusvälineiden löytymistä. Päässä hakkaa ajatus, kiire kiire... Kun kaikki ovat syöneet, pakataan porukka autoon ja ensin viedään yksi soittotunnille, sitten toinen kuvataidekouluun ja lopulta kolmas jäähallille. Jäähallin parkkipaikalla katsot kelloa, ehkä ehdit pikaisesti hakea kaupasta maitoa, leipää ja muuta välttämätöntä. Ai niin, huomiselle piti leipoa 30 muffinsia kioskivuoron hoitamista varten, missähän välissä sen ehtii hoitamaan? Kaupasta auton keula kääntyy kohti musiikkiopistoa, sieltä taas sama lenkki kuin alussa, jotta harrastuksissa olevat lapset saadaan taas kotiin.
Tuossa pari osin kuvitteellista, osin arkea läheltä meneviä kuvauksia. Tällaisia tilanteita tai muita vastaavia on monissa suomalaisissa kodeissa. Monella ongelmana on lasten passivoituminen koneiden ääreen. Toisilla taas kaikki vapaa-aika kuluu harrastuskuskauksissa ja harrastuksiin liittyvissä tukitoimissa. Osalla harrastamisen kalleus tuottaa murhetta, lapsille ei ole mahdollista tarjota haluttuja harrastuksia. Kaikissa vaihtoehdoissa on todellisia ongelmia. Passivoituminen on kuormittamassa vanhempia, kiire harrastuksien kanssa tekee sitä vastaavasti kaikille, eivätkä rahahuolet harrastuksien osalta tunnu yhtään sen helpommilta.
Samanaikaisesti asiantuntijat tuovat esille huolta siitä, miten iso joukko lapsia ja nuoria liikkuu aivan liian vähän. Tässä ollaan jännän yhtälön äärellä. Miten saada lapset ja nuoret liikkeelle ilman, että jo nyt kiireinen arki muuttuu entistä kiireisemmäksi tai tiukka taloudellinen tilanne entistä vaikeammaksi?
Muutamilla paikkakunnilla on kokeiltu harrasteiltapäivää lupaavin tuloksin. Idea siinä on se, että joko yhtenä tai useampana iltapäivänä viikosta tarjotaan koululla koulupäivän päättyessä välipala. Välipalan jälkeen kaikille annetaan mahdollisuus osallistua mielekkääseen harrastukseen, joka on vaikka liikuntaa eri muodoissa, kuvataidetta, musiikkia tai muuta lapsia ja nuoria kiinnostavaa. Harrasteiltapäivät tuovat perheille mahdollisuuden viettää yhteistä aikaa illalla. Samalla saataisiin aktivoitua passiivisia nuoria pois kännyköiden ja pelilaitteiden maailmasta. Toimintaa voitaisiin hoitaa yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa. Kokeilua pitää tulevalla hallituskaudella laajentaa ja saada lopulta kaikki suomalaiset lapset ja nuoret sen piiriin. Rahoitus tähän pitäisi tulla valtiolta, jotta mahdollisuus olisi aidosti tarjolla kaikille riippumatta kotipaikasta. Moni ajattelee tätä lukiessa, että ei ole realistista kasvattaa tässäkään kohtaa menoja. Miksi tämmöistä kannattaisi rahoittaa, eikö menoja ole jo nyt riittävästi?
Kaikki tietävät miten yritysmaailmassa tehdään investointeja. Investoinneista päätettäessä yksi olennainen huomioitava kriteeri, on investoinnin takaisinmaksuaika. Jos investoinnin avulla voidaan pitkällä aikavälillä säästää enemmän kuin mitä investoinnin kustannukset ovat, katsotaan investointi yleensä järkeväksi. Samalla tavalla pitäisi nähdä myös lasten ja nuorten kohdalla tehtävät toimenpiteet, joilla ehkäistään syrjäytymistä ja saadaan heidät aktivoitumaan. Ennaltaehkäisevä työ on huomattavasti edullisempaa kuin tapahtuneiden vahinkojen korjaus. Hyvästä investoinnista lasten puolesta kerätään hedelmiä vielä pitkään. Vastaavasti meidän aikuisien passiivisella suhtautumisella tulokset käynnissä olevasta kehityksestä näkyvät pitkään ja kalliisti.
Tilanne voi olla myös tällainen: Tulet kotiin, laitat pikavauhtia ruokaa, syötät porukan. Samalla kun itse syöt, varmistelet harrastusvälineiden löytymistä. Päässä hakkaa ajatus, kiire kiire... Kun kaikki ovat syöneet, pakataan porukka autoon ja ensin viedään yksi soittotunnille, sitten toinen kuvataidekouluun ja lopulta kolmas jäähallille. Jäähallin parkkipaikalla katsot kelloa, ehkä ehdit pikaisesti hakea kaupasta maitoa, leipää ja muuta välttämätöntä. Ai niin, huomiselle piti leipoa 30 muffinsia kioskivuoron hoitamista varten, missähän välissä sen ehtii hoitamaan? Kaupasta auton keula kääntyy kohti musiikkiopistoa, sieltä taas sama lenkki kuin alussa, jotta harrastuksissa olevat lapset saadaan taas kotiin.
Tuossa pari osin kuvitteellista, osin arkea läheltä meneviä kuvauksia. Tällaisia tilanteita tai muita vastaavia on monissa suomalaisissa kodeissa. Monella ongelmana on lasten passivoituminen koneiden ääreen. Toisilla taas kaikki vapaa-aika kuluu harrastuskuskauksissa ja harrastuksiin liittyvissä tukitoimissa. Osalla harrastamisen kalleus tuottaa murhetta, lapsille ei ole mahdollista tarjota haluttuja harrastuksia. Kaikissa vaihtoehdoissa on todellisia ongelmia. Passivoituminen on kuormittamassa vanhempia, kiire harrastuksien kanssa tekee sitä vastaavasti kaikille, eivätkä rahahuolet harrastuksien osalta tunnu yhtään sen helpommilta.Samanaikaisesti asiantuntijat tuovat esille huolta siitä, miten iso joukko lapsia ja nuoria liikkuu aivan liian vähän. Tässä ollaan jännän yhtälön äärellä. Miten saada lapset ja nuoret liikkeelle ilman, että jo nyt kiireinen arki muuttuu entistä kiireisemmäksi tai tiukka taloudellinen tilanne entistä vaikeammaksi?
Muutamilla paikkakunnilla on kokeiltu harrasteiltapäivää lupaavin tuloksin. Idea siinä on se, että joko yhtenä tai useampana iltapäivänä viikosta tarjotaan koululla koulupäivän päättyessä välipala. Välipalan jälkeen kaikille annetaan mahdollisuus osallistua mielekkääseen harrastukseen, joka on vaikka liikuntaa eri muodoissa, kuvataidetta, musiikkia tai muuta lapsia ja nuoria kiinnostavaa. Harrasteiltapäivät tuovat perheille mahdollisuuden viettää yhteistä aikaa illalla. Samalla saataisiin aktivoitua passiivisia nuoria pois kännyköiden ja pelilaitteiden maailmasta. Toimintaa voitaisiin hoitaa yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa. Kokeilua pitää tulevalla hallituskaudella laajentaa ja saada lopulta kaikki suomalaiset lapset ja nuoret sen piiriin. Rahoitus tähän pitäisi tulla valtiolta, jotta mahdollisuus olisi aidosti tarjolla kaikille riippumatta kotipaikasta. Moni ajattelee tätä lukiessa, että ei ole realistista kasvattaa tässäkään kohtaa menoja. Miksi tämmöistä kannattaisi rahoittaa, eikö menoja ole jo nyt riittävästi?Kaikki tietävät miten yritysmaailmassa tehdään investointeja. Investoinneista päätettäessä yksi olennainen huomioitava kriteeri, on investoinnin takaisinmaksuaika. Jos investoinnin avulla voidaan pitkällä aikavälillä säästää enemmän kuin mitä investoinnin kustannukset ovat, katsotaan investointi yleensä järkeväksi. Samalla tavalla pitäisi nähdä myös lasten ja nuorten kohdalla tehtävät toimenpiteet, joilla ehkäistään syrjäytymistä ja saadaan heidät aktivoitumaan. Ennaltaehkäisevä työ on huomattavasti edullisempaa kuin tapahtuneiden vahinkojen korjaus. Hyvästä investoinnista lasten puolesta kerätään hedelmiä vielä pitkään. Vastaavasti meidän aikuisien passiivisella suhtautumisella tulokset käynnissä olevasta kehityksestä näkyvät pitkään ja kalliisti.
Kommentit
Lähetä kommentti