Lapsuusmuistot 80-luvulta pitävät sisällään paljon kiireetöntä oleskelua, auringonpaistetta ja kesäisen metsän tuoksua. Oliko kaikki silloin oikeasti parempaa? Ei tietenkään, mutta on asioita joissa olemme eteenpäin menon sijasta kulkeneet paremminkin taaksepäin. Yksi iso haaste perheiden arjessa on ajankäyttö, jossa on osittain syytä meissä itsessämme. Esimerkiksi tämä SOME-maailma, johon blogitkin kuuluvat, syö aikaa valtavan paljon. Meillä oli lapsuuteni kodissa yksi tietokone, jota kaikki saivat käyttää vuorollaan, eikä niitä vuoroja tullut kaikille päiville ollenkaan kun äiti tai isä nostivat koneen aina välillä kaappiin. Pikkuautot, ulkoleikit ja pyöräily saivat paljon aikaa. Osittain siitä johtuvat ne lapsuuden muistot, aikaa oli omalle mielikuvitukselle valmiiksi pureskellun sijasta.
Tämä on kuitenkin vain osatotuus, arki on muuttunut monella tapaa muutenkin kiireisemmäksi, meillä on iso joukko ulkoa tulevia vaatimuksia, joita yritämme suorittaa. Ennen meillä oli koulussa käytössä reissuvihkot, joihin opettaja joutui jokaiseen erikseen kirjoittamaan viestinsä, kynnys kirjoittaa vaikkapa 24:n vihkoon oli korkea, se vaatii aikaa ja vaivaa. Nyt meillä on käytössä Helmet ja Wilmat, joihin pystyy yhdellä kertaa kirjoittamaan viestin vaikka koko koulun vanhemmille. Kynnys yhteydenpitoon on madaltunut, mikä on toisaalta erittäin hyvä asia, mutta välillä erittäin vaativa suorittamisen kohde. Toisena uutena asiana tuli nyt uuden opetussuunnitelman myötä arviointikeskustelut, niissäkin ajatus on hyvä, mutta kun niitä käydään istumassa 6 tuntia työajalla kesken kiireisintä vuosineljännestä, on hyvästä ajatuksesta vaarassa tulla kuormittava tekijä. Vaikka äiti ja isä istuisivat hymy huulilla keskustelussa, saattaa mielessä olla pyörimässä tekemättä jääneet työt, joihin täytyy löytää aikaa kun arviokeskustelu on ohi, maaperä ei ole hedelmällisin mahdollinen ottamaan vastaan informaatiota lapsen koulumenestyksestä, olipa se hyvää tai huonoa.
Kun me tulevaisuudessa mietimme uusia hankkeita, uusia käytänteitä ja uusia velvotteita, aina pitäisi olla mielessä kysymyksiä, joihin pitäisi saada oikea vastaus. Onko tämä oikeasti palvelemassa, aiheuttaako tämä turhaa arjen kuormitusta, onko saavutettu hyöty suhteessa vaikkapa menetettyyn työaikaan järkevä? Jos vastaukset tämäntapaisiin kysymyksiin ovat kielteisiä, pitää homma harkita tosi tarkkaan ennen toimeenpanoa. Monen hyvän tavoitteen kohdalla epäonnistutaan kun toimeenpano aiheuttaa kuormitusta, joka panee koko ajatuksen huonoon valoon. Meidän olisi tarpeen muutamissa asioissa palata taaksepäin, yksinkertaistaa asioita. Perheiden jaksaminen arjessa on oikeasti lujilla, siihen ei voi lisätä uusia velvollisuuksia vaan vanhojakin on syytä purkaa pois. Normien purkua olisi siis syytä alkaa harrastamaan tavallisten ihmisten arjessakin. Meillä on hyvä julkinen sektori, jossa yleensä pyritään asioita miettimään parhain päin, mutta kun lähdetään tavoittelemaan täydellisyyttä, luodaan normeja joista muodustuu kaikkea muuta paitsi tavoitteenmukaista hyvää.
Ystäväni, pyydän teitä kertomaan arkea rasittavista velvotteista, joita ilman pärjättäisiin, niihin on syytä tarttua koska ne kuormituksen lisäksi aiheuttavat tarpeettomia kustannuksia kaikille osapuolille. Voitte lähettää minulle palautetta vaikka sähköpostilla osoitteeseen taneli.kalliokoski(at)gmail.com tai kirjoittaa ajatuksia tämän blogin kommenttikenttään tai vaikkapa facebook seinälle.
Tämä on kuitenkin vain osatotuus, arki on muuttunut monella tapaa muutenkin kiireisemmäksi, meillä on iso joukko ulkoa tulevia vaatimuksia, joita yritämme suorittaa. Ennen meillä oli koulussa käytössä reissuvihkot, joihin opettaja joutui jokaiseen erikseen kirjoittamaan viestinsä, kynnys kirjoittaa vaikkapa 24:n vihkoon oli korkea, se vaatii aikaa ja vaivaa. Nyt meillä on käytössä Helmet ja Wilmat, joihin pystyy yhdellä kertaa kirjoittamaan viestin vaikka koko koulun vanhemmille. Kynnys yhteydenpitoon on madaltunut, mikä on toisaalta erittäin hyvä asia, mutta välillä erittäin vaativa suorittamisen kohde. Toisena uutena asiana tuli nyt uuden opetussuunnitelman myötä arviointikeskustelut, niissäkin ajatus on hyvä, mutta kun niitä käydään istumassa 6 tuntia työajalla kesken kiireisintä vuosineljännestä, on hyvästä ajatuksesta vaarassa tulla kuormittava tekijä. Vaikka äiti ja isä istuisivat hymy huulilla keskustelussa, saattaa mielessä olla pyörimässä tekemättä jääneet työt, joihin täytyy löytää aikaa kun arviokeskustelu on ohi, maaperä ei ole hedelmällisin mahdollinen ottamaan vastaan informaatiota lapsen koulumenestyksestä, olipa se hyvää tai huonoa.
Kun me tulevaisuudessa mietimme uusia hankkeita, uusia käytänteitä ja uusia velvotteita, aina pitäisi olla mielessä kysymyksiä, joihin pitäisi saada oikea vastaus. Onko tämä oikeasti palvelemassa, aiheuttaako tämä turhaa arjen kuormitusta, onko saavutettu hyöty suhteessa vaikkapa menetettyyn työaikaan järkevä? Jos vastaukset tämäntapaisiin kysymyksiin ovat kielteisiä, pitää homma harkita tosi tarkkaan ennen toimeenpanoa. Monen hyvän tavoitteen kohdalla epäonnistutaan kun toimeenpano aiheuttaa kuormitusta, joka panee koko ajatuksen huonoon valoon. Meidän olisi tarpeen muutamissa asioissa palata taaksepäin, yksinkertaistaa asioita. Perheiden jaksaminen arjessa on oikeasti lujilla, siihen ei voi lisätä uusia velvollisuuksia vaan vanhojakin on syytä purkaa pois. Normien purkua olisi siis syytä alkaa harrastamaan tavallisten ihmisten arjessakin. Meillä on hyvä julkinen sektori, jossa yleensä pyritään asioita miettimään parhain päin, mutta kun lähdetään tavoittelemaan täydellisyyttä, luodaan normeja joista muodustuu kaikkea muuta paitsi tavoitteenmukaista hyvää.
Kommentit
Lähetä kommentti