Arjessa jaksaminen osa 1





















Tästä alkaa ensimmäinen blogi aiheesta arjessa jaksaminen. Tulen kirjoittamaan useamman saman pääotsikon alle kuuluvan blogin, joissa kerron ajatuksiani asian suhteen.

Varhainen tuki

Meillä on elämässämme erilaisia vaiheita. On tilanteita joissa voimme hyvin ja jaksamme hoitaa kaikki arkielämän asiat ilman ongelmia. On myös tilanteita, joissa omat voimavarat ovat koetuksella, silloin apu olisi kultaa kalliimpaa. Sitten on myös hetkiä, jolloin voimat loppuvat kokonaan. Niitä hetkiä pitäisi pystyä ennaltaehkäisemään aktiivisella toiminnalla. Syyt siihen miksi pitäisi reagoida ovat ensinnäkin inhimmilliset. Ne ovat kaikista tärkeimpiä syitä, mutta eivät ainoita. Taloudelliset seikat kuuluvat myös niihin syihin, miksi ennaltaehkäisevää toimintaa kannattaisi tehdä.

Miten taloudelliset syyt voisivat puoltaa ennaltaehkäisevää tukea? Siitähän syntyy varmasti kustannuksia? Niin niitä syntyy, mutta aina kun tarkastellaan päätöksestä seuraavia kustannuksia, pitää miettiä myös vaihtoehtoisia kustannuksia. Jos jotain tehdään, se maksaa jotakin, mutta myös tekemättä jättämisestä seuraa kustannuksia. Yksi osa-alue, jolla ongelmien kasautuminen usein näkyy, on lastensuojelu. Elämän vaikeuksien kasautuessa, murheellisen usein joudutaan myös lastensuojelun puolelta ryhtymään toimenpiteisiin. Silloin kun tilanne menee syystä tai toisesta siihen, että joudutaan sijoittamaan lapsi, kustannukset ovat mittaluokassa, jota harva edes arvaa.

 Mikäli sijoitus joudutaan tekemään laitossijoituksena, voivat kustannukset vuodessa nousta 120 000 euron suuruuteen riippuen lapsen erityisistä tarpeista. Vuonna 2017 kuusi suurinta kaupunkia maksoi yhteensä 349 miljoonaa euroa lastensuojelun kustannuksia. Koko maan tasolla summa lähentelee jo miljardia euroa. Sillä rahalla voisi tehdä paljon muuta. Varsinkin tilanteessa, jossa rahahanoja on laitettu tiukemmalle joka osa-alueella. Varhainen tuki ja ennaltaehkäisevät toimet ovat valtavan paljon halvempia, kuin mitä lastensuojelun kautta tehdyt toimenpiteet.


Nämä kysymykset eivät ole vain tietyn tyyppisiin perheisiin kohdistuvia. Samojen kysymyksien parissa kamppaillaan niin pienemmissä kuin isommissa perheissä. Siihen vaikuttavat myös muut arkielämän asiat. Taloustilanteella on vaikutusta, työtilanne vaikuttaa. Jollakin on liikaa töitä, toisella niitä taas ei ole ollenkaan. Ongelmat vaikkapa asumisen kanssa voivat olla jollakin syynä. Yhteistä kuitenkin on se, että apu riittävän ajoissa olisi kaikkien etu. Niin perheiden kuin yhteiskunnan.

Mitä toimenpiteet ja apu voisivat olla? Vaihtoehtoja on varmasti paljon ja tarpeetkin niiden suhteen yksilöllisiä. Jos ajattelen taaksepäin aikaan, jolloin meillä oli vain pieniä lapsia, yksi työläimmistä asioista oli se, ettei meillä ollut mahdollisuutta käydä edes iltaa kahdestaan jossain. Asuimme täällä pääkaupunkiseudulla, eikä lähellä ollut vaikkapa isovanhempia, joiden puoleen olisi voinut kääntyä. Kynnys pyytää apua jostain muualta oli aika korkea. Samaan aikaan tein työtä, jossa minulla oli paljon iltaisin kokouksia, vaimo oli lasten kanssa välillä tosi yksin. Siinä muutama tunti omaa aikaa olisi auttanut ja antanut voimavaroja arjessa jaksamiseen. Tilannetta helpotti lähellä asuvat ystävät, joihin olimme tutustuneet täällä Perttulassa. Heistä sai vertaistukea ja välillä myös lastenhoitoapua kun piti käydä vaikka neuvolassa kesken päivää.

Omasta lapsuudestani muistan toimintamallin, joka on aikoja sitten hävinnyt säästöjen paineessa. Meillä kävi kodinhoitajia säännöllisesti. Välillä he tulivat pyydettynä, välillä jos heillä ei ollut sovittua paikkaa, tulivat he meille tai johonkin muuhun perheeseen pyytämättä. Mitä kodinhoitajat tekivät? He hoitivat meitä lapsia, siivosivat, leipoivat, pyykkäsivät ja laittoivat ruokaa. Siis kaikkia arjen asioita, jotka hetkeksi helpottivat vanhempien kuormaa. Äiti on monesti jälkeenpäin sanonut, että tuo apu oli ratkaisevan tärkeää siinä vaiheessa.

Toinen mitä voisi ajatella, olisivat lapsiparkit, joihin vanhemmat voisivat viedä lapset hetkeksi, vaikkapa ruokakaupassa käynnin ajaksi. Kolmas mikä voisi olla arkeen tuomassa valoa, olisivat erilaiset perhekerhot. Niitähän on tällä hetkellä jo olemassa esimerkiksi seurakunnan tai kolmannen sektorin toimesta. Ne eivät kuitenkaan tavoita kaikkia, joko kynnys mennä niihin on korkea tai niistä ei tiedetä. Olisipa hieno hetki päästä tapaamaan samassa elämäntilanteessa olevia. Ehkä samalla syöttää lapset ja itsensä valmiin ruokapöydän ääressä.

Nämä ratkaisut eivät missään tapauksessa tuo vastausta kaikkiin lastensuojelun haasteisiin, mutta yhteen osaan ne voisivat olla ratkaisuja. Muihin, erilaisiin haasteisiin pitää löytää toisenlaisia lähestymistapoja. Kirjoitan niistä myöhemmin tarkemmin.






Eivätkö nuo kaikki ole kuntasektorin asioita, miksi vatvon niitä eduskuntavaalikampanjan yhteydessä? Palvelutaso tämmöisissä vaihtelee kuntien välillä valtavasti. On kuntia, joissa varhaista tukea on tarjolla, tulokset ovat olleet hyviä! On myös kuntia, jotka eivät siihen niin paljoa ole nähneet tarpeelliseksi panostaa. Tilanne muuttuu entisestään, jos Sote menee suunnitellusti maaliin. Vastuu ongelmien hoitamisesta on tuolloin maakunnilla. Tästä syystä asiaa pitäisi käsitellä ja viedä eteenpäin valtakunnan tasolla. Yhtenäiset käytännöt kautta maan olisivat pitkällä aikavälillä kaikkien etu. Hyvin voivat perheet tuovat varmasti hyvinvointia kotikuntaan.





Kommentit