Arjessa jaksaminen osa 2

Arki on nykyään tosi hektistä. Sitä voisi kutsua jopa suorittamiseksi. Asia nousi mieleen kun luin iltapäivälehdestä erään perheen kertomusta siitä, miten työelämän ja perheen yhteensovittaminen on äärimmäisen vaikeaa. Perheessä oli nyt yksi lapsi ja lisää ei ollut tulossa arjen realiteettien vuoksi. Haastattelussa perheen äiti kertoo ajatuksen isommasta lapsimäärästä olevan mahdottomuus. Arjesta selviäminen näyttäytyi toivottomalta. linkin takana aikaisempi blogi samasta aiheesta


Meidän perheessämme tavalliseen arkiviikkoon kuuluu minun ja Riitan työssä käynti. Yritämme ehtiä päiväkodin kautta kotiin laittamaan ruokaa mahdollisimman nopeasti. Ruoan jälkeen alkaa toinen työmaa, jota yritämme enempi vähempi jostain liisien hoitaa. Pyykkikone laulaa, kuivausrummussa on samanaikaisesti pyörimässä edellinen satsi, tiskikonetta pitäisi joko tyhjentää tai täyttää. Pesty pyykki muodostaa vuoren, joka pitäisi viikata jokaiselle omaan pinoon... Töitä riittää, niin se taitaa olla kaikilla aktiivivaihetta elävillä. Toisaalta tiedän tämän olevan vaihe, jota tullaan Riitan kanssa myöhemmin (ruusunpunaisten lasien läpi) kaiholla muistelemaan. Aika, jolloin oli touhua ja tohinaa ja elämää isolla E:llä. Samanaikaisesti välillä tuntuu tuskastuttavalta kun ikinä ei saa hommia valmiiksi. Viimeisen tehtävän valmistuessa, toisesta päästä saa aloittaa saman uudestaan.

Tästä touhusta ja tohinasta huolimatta voin todeta meidän päässeen jo vaikeimman vaiheen ylitse. Siinä vaiheessa kun meillä kaikki olivat pieniä, tilanne oli paljon vaikeampi. Ruokakauppaan lähtiessä oli kaksi vaihtoehtoa, joko lähteä yksin tai sitten koko perheellä. Aika usein päädyimme lähtemään koko perheen kanssa. Osasyynä koko perheellä lähtöön oli se, että pystyimme automatkan keskustelemaan lasten ollessa takapenkillä. Nykyään pystymme "varastamaan" kahdenkeskistä aikaa kun menemme romanttisesti Klaukkalaan ja siellä kauppaan. Vahvojen rutiinien kautta itse ostaminen käy nopeasti ja samalla pystyy juttelemaan päivän tapahtumista ja muista mielessä olevista asioista.



Kirjoitin ensimmäisessä samaa aihetta käsittelevässä blogissani vanhempien yhteisen ajan tarpeesta. Tuo lehtikirjoitus, minkä luin nosti aiheen taas uudelleen mieleen. Se kuvasi hyvin sitä miksi kysymyksen pitäisi olla päättäjien mielestä tärkeä. Meillä on huoltosuhde, eli elättäjien ja elätettävien välinen ero, heikentynyt vuosi vuodelta, kun ikäluokat käyvät pienemmiksi. Nyt vauhti näyttää vain kiihtyvän entisestään. Jos kehitys saa jatkua nykyisellään, meillä on pian täysin päälaellaan oleva väestöpyramidi. Tästäkin syystä tulevalla vaalikaudella perheiden asia pitää saada poliittisen päätöksenteon keskiöön. Päätöksiä pitää tehdä perheitä kuunnellen. On täysin kestämätöntä, jos päätökset määrittävät ideologiat, jotka eivät kohtaa arjen kanssa. Päätöksenteossa ei myöskään saa sortua ylimielisyyteen: "Kyllä me tiedämme mikä on paras ratkaisu perheiden kannalta". Perheet itse tietävät sen paljon paremmin!!